13.3.2026

Finago edistää ilmastotoimia pohjoismaisten ohjelmistoyritysten kärkijoukossa – yhtiön tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet ovat vahvistettu

Finagon lähiajan päästövähennystavoitteet ovat saanut Science Based Targets -aloitteen (SBTi) vahvistuksen. Ulkopuolinen vahvistus osoittaa, että tavoitteemme ovat linjassa tieteellisen ilmastotutkimuksen kanssa ja vastaavat niitä päästövähennyksiä, joita Pariisin sopimuksen 1,5°C:n lämpenemisen rajoittaminen edellyttää.

Vahvistus on merkittävä virstanpylväs kestävän kehityksen polullamme, joka on edennyt järjestelmällisesti vuodesta 2022 lähtien. Tieteeseen perustuvien tavoitteiden asettaminen ei pelkästään nopeuta meidän omia toimia. Se nostaa rimaa koko alalla, sillä olemme yksi ensimmäisistä talous- ja HR-ohjelmistoyrityksistä Pohjoismaissa, jonka tavoitteet SBTi on vahvistanut.

”Olemme rakentaneet vahvan perustan viime vuosien aikana ja nyt voimme ylpeästi todeta, että olemme vielä entisestään nostaneet ilmastotavoitteitamme. SBTi:n vahvistus osoittaa, että ilmastotoimemme perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tieteeseen. Se tarkoittaa myös, että olemme lisänneet vaatimuksia itseämme kohtaan SBTi:n kriteerien mukaisesti. Tavoitteemme ohjaavat päivittäistä toimintaamme sekä sitä, miten kehitämme ratkaisujamme,” toteaa Finagon henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Anni Kivisilta.

Yhteenveto Finagon ilmastotavoitteista

Finagon tieteeseen perustuvat lähiajan ilmastotavoitteet koskevat yhtiön omien toimintojen (scope 1 ja 2) sekä muiden epäsuorien päästöjen (scope 3) vähentämistä.

Sitoudumme vähentämään scope 1 ja 2 kasvihuonekaasupäästöjä 42 prosenttia vuoden 2024 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Sitoudumme myös vähentämään 25 prosenttia scope 3 päästöjä, jotka kattavat ostetut tavarat ja palvelut, polttoaine- ja energiatoiminnan, liikematkat sekä henkilöstön työmatkat. Samalla aikajänteellä sitoudumme varmistamaan, että 46 prosenttia suurimmista tavaroidentoimittajistamme ja palvelukumppaneistamme asettavat tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Määrittelemme tässä yhteydessä suurimmat kumppanimme hankintojen euromäärän perusteella.

Sitoutuminen avoimuuteen ja jatkuvaan kehitykseen

SBTi:n hyväksynnän myötä vahvistamme raportointikäytäntöjämme ja seuraamme edistymistämme vahvistettuihin tieteeseen perustuviin lähiajan tavoitteesiin nähden. Sitoudumme myös yhteistyöhön kumppaniemme ja toimittajiemme kanssa, jotta voimme nopeuttaakseen päästövähennyksiä koko arvoketjussa.

”Tämä hyväksyntä on alku, ei päätepiste. Se motivoi meitä”, lisää Kivisilta. ”Jatkamme kehittämistä, oppimista ja pyrimme kohti kestävämpää tulevaisuutta asiakkaidemme, henkilöstömme ja yhteiskuntamme hyväksi.”

Tiedote Vastuullisuus