Lars Engbork on aloittanut Finago-konsernin toimitusjohtajana
Lars Engbork on aloittanut Finago-konsernin toimitusjohtajana. Hänellä on vankkaa johtamiskokemusta pilvi- ja tekoälyratkaisujen parista.
“Tämä on innostavaa aikaa Finagolle. Kasvu on voimakasta ja meillä on sekä kokoa että osaamista edetä entistä nopeammin. Elämme kahden merkittävän murroksen keskellä: tarve sujuville prosesseille kasvaa, ja samalla tekoäly muuttaa toimialaa nopeasti”, Engbork sanoo.
Tekoäly on Finagon kasvun ytimessä. ”Tekoäly auttaa meitä tarjoamaan asiakkaillemme enemmän automaatiota, parempia näkemyksiä ja lisää joustavuutta – luotettavasti ja vaatimustenmukaisesti”, Engbork tähdentää. Jo viime vuonna tekoälyominaisuudet auttoivat Finagon asiakkaita säästämään noin 10 000 työpäivää.
Finagon kasvu jatkuu. Oman toiminnan vahvistamisen rinnalla Finago tekee yritysjärjestelyjä, tuoreimpana maaliskuussa allekirjoitettu sopimus UKKO.fi:n hankkimisesta. Konsernin henkilöstömäärän arvioidaan nousevan noin 1 000:een vuoden loppuun mennessä.